Bootcamp lähenee – Hakuaikaa enää keskiviikkoiltaan!

Aalto Venture Garagen toinen Bootcamp-valmennusohjelma alkaa syyskuun 17. päivänä. Ohjelmaan voi hakea vielä keskiviikkoiltaan asti!

Bootcampille mukaan valitut startupit kehittävät ja testaavat liiketoimintamallejaan ja saavat apua mm. rahoitussuunnitelmissa ja lakiasioissa.

Bootcampin valmentajina toimivat kansainvälisesti menestyneet sarjayrittäjät sekä enkeli- ja venture capital -rahoittajat pohjoismaista. Jokainen Bootcampille valittu yritys saa alansa asiantuntijan henkilökohtaiseksi valmentajakseen kahden viikon ajaksi.

Valmentajat valitsevat kahden viikon päätteeksi Bootcampin lupaavimman startupin. Se saa palkinnoksi toimistotilat Garagelta puoleksi vuodeksi, 5000 euron alkupääomarahoituksen ja matkan Israeliin, Silicon Valley’hin tai Shanghaihin.

Kansainvälisyys on oleellinen osa yliopisto-lähtöistä yrittäjyyttä. Niinpä Bootcampille valikoidaan erityisesti liikeideoita, joilla on potentiaalia miljardien liiketoimintaan kansainvälisillä markkinoilla.

Aalto Venture Garage on alkuvuodesta 2010 avautunut Aalto-yliopiston avoin työskentelytila yrittäjille ja startupeille. Garagella työskentelee kymmeniä alkuvaiheen yrityksiä. Se on kohtaamispaikkana osaltaan luomassa uudentyyppistä yrittäjyyskulttuuria Suomeen. Mallia otetaan muun muassa Kalifornian Silicon Valleyn ja Israelin menestystarinoista.

Aalto Venture Garagen tavoitteena on luoda Otaniemeen Pohjois-Euroopan merkittävin startup-keskittymä.

Bootcamp-ohjelmaan hakeminen on avointa kaikille. Hakemuksessa tulee kuvailla liikeideaa, liiketoimintamallia, tiimiä ja tarpeita.

Bootcampin aikana 17.-30. syyskuuta kerromme päivittäin kuulumisia Garagelta. Tarkoituksemme on tässä blogissa silloin esitellä 10 mukaan valittua tiimiä ja liikeideaa.

Tervetuloa seuraamaan Suomen seuraavien menestystarinoiden startteja – alkuvaiheen ideoista liiketoiminnaksi!

Comments Closed